Odotuksen tuska
Maailmassa, joka on repeytynyt konfliktien ja epävarmuuden keskellä, Israelin perheet ovat toivon ja epätoivon kipeässä kierteessä. Kun yö etenee, monet odottavat hengitystään pidätellen mahdollista uusien panttivankien jäänteiden vapauttamista Gazasta. Hiljattain tapahtunut Arie Zalmanoviczin ja yliluutnantti (res.) Tamir Adarin jäänteiden surullinen palautus Punaisen Ristin ajoneuvoilla on jättänyt kansan kollektiiviseen surun ja odotuksen tilaan.
Koko kansan hiljainen valvonta
Tunnelma on raskas, täynnä rukousten kaikua, jota kuiskataan ei vain synagogissa vaan myös kodeissa ympäri maata. Kun televisioiden tekstitykset näyttävät otsikoita mahdollisesta uusien jäänteiden vapauttamisesta tänä perjantaina, kammottava todellisuus ujuttautuu esiin. Perheet pitävät kiinni rakkaidensa valokuvista, toiveenaan saada ainakin jonkinlainen päätös. “Heidän paluunsa on lohtumme”, sanoo kyynelinen asukas, kiteyttäen kansakunnan tuntemukset.
Tulitauon koetinkivi
Lähteen The Jerusalem Post mukaan tulitaukoa, joka toi toivonpilkahduksen kaaoksen keskelle, testataan joka päivä. Panttivankien kuljetus, kansainvälisten toimijoiden, kuten Punaisen Ristin, avustamana, kuvastaa sekä sitoutumista että jännitettä hauraassa rauhassa. Humanitääriset toimet, joita valvovat aseistetut militantit, herättävät ristiriitaisia kuvia ihmisyydestä vihamielisyyden keskellä.
Poliittiset taustat
Myötätunnon ja politiikan kietoutumista toisiinsa ei voi olla huomaamatta. Poliittisten päätösten varjo on suuri, kun sellaiset henkilöt kuin Donald Trump ja israelilaiset poliitikot, kuten Israel Katz ja Eyal Zamir, ovat mukana neuvotteluissa. Gazan sopimus on herättänyt sekavia reaktioita, ja monet ovat kyseenalaistaneet myönnytykset ja vaatineet tulitauon ehtojen noudattamista.
Rauhan rakentaminen raunioiden keskellä
Kun perheet valmistautuvat rakkaidensa mahdolliseen palaamiseen, yleinen kuva pysyy sumeana. Keskustelut Gazan jälleenrakentamisesta ja kansainvälinen painostus pakotteiden puolesta tuovat esiin alueellisen ja globaalin diplomatian monimutkaisen yhteispelin. Keskittyminen rakkaimpiin yhdistää kansan yhteiseen kipuun, osoittaen jälleen kerran, että rauha ei ole vain sodan poissaoloa, vaan kivulias matka kohti sovintoa.
Tässä herkistyttävässä tilanteessa Israel odottaa. Jokainen yö kantaa lukemattomien kyynelten painoa, mutta myös toivon pilkahdusta, että aamu saattaa tuoda helpotusta rikkoutuneisiin elämiin. Rauhaa odotetaan, mutta se pysyy yhtä hämäränä kuin hiljaiset varjot, jotka leijuvat Israelin ja Gazan rajalla.
