Uudet tieteelliset paljastukset ovat tulleet esiin 240 miljoonaa vuotta vanhan matelijafossiilin analyysin myötä, tarjoten uusia oivalluksia esihistoriallisten lajien evoluutiomatkasta. Tämä ainutlaatuinen löytö on ensimmäinen kerta, kun on löydetty fossiili, jossa on säilynyt iho ja osittain räpylöityneet jalat, mikä antaa merkittäviä todisteita siitä, kuinka varhaiset matelijat saattoivat uida hylkeiden tavoin.
Sukellus muinaiseen menneisyyteen
Monte San Giorgiolta, Sveitsin ja Italian rajoja ylittävältä UNESCOn maailmanperintöalueelta, löydetty tämä mullistava löytö on peräisin alueelta, joka oli kerran trooppisen laguunin alla. Tämä ympäristö, jolle ovat ominaisia matala happipitoisuus ja mineraalirikas vesi, näyttää vaikuttaneen pehmytkudosten, kuten ihon, lihasten ja jopa sisäelinten säilymiseen fossiloituneissa asukkeissaan. Monte San Giorgio -paikka on edelleen keskeinen paleontologisten aarteiden lähde, tarjoten ikkunamaisia oivalluksia elämästä Permikauden joukkosukupuuton jälkeen — tapahtuman, joka tunnetaan 90 % meren elämästä hävittämisestä lähes 252 miljoonaa vuotta sitten.
Kurkistus Lariosaurus Valceresiihin
Kyseessä oleva näyte kuuluu lajiin Lariosaurus valceresii, pieni vesielämää viettänyt matelija, joka kukoisti pian Permikauden joukkosukupuuton jälkeen. Paleontologi Silvio Reneston ja hänen italialaisen Insubrian yliopiston tiiminsä mukaan matelijan sopeutuminen merelliseen elämään mahdollistui tyhjentyneiden ekologisten lokeroiden ja sukupuuton jälkeisten merien ruoan yltäkylläisyyden ansiosta. Heidän perusteellinen analyysinsä, jossa käytettiin korkearesoluutioista valokuvausta ja modernia elektronimikroskopiaa, paljasti mielenkiintoisia poikkeamia aiempiin oletuksiin matelijan anatomiasta, erityisesti sen raajoista.
Vanhojen hypoteesien uudelleenarviointi
Fossiilin yksityiskohdat kiistävät aiemmat uskomukset, näyttäen osittain räpylöidyt kädet ja jalat, joissa oli näkyviä sormia päinvastoin kuin aiemmin oletetut täysin upotetut evät. Sen vankka lihaksisto todistaa sen mahdollisesta liikkumismetodista vedessä, joka muistutti hylkeiden tapaa meloa raajoillaan eikä krokotiilien käyttämää pyrstön liikuttamisella tapahtuvaa edistymistä. Tämä paljastus on keskeinen ymmärtääksemme muinaisten vesieläinten matelijoiden evoluution liikkumistapoja ja miten heidän jälkeläisensä — kuten pleesiosaurit — kehittyivät taitaviksi meriasukeiksi.
Upea löytö
Asiantuntijat, kuten Saksan luonnonhistoriallisesta museosta oleva Sven Sachs, pitävät tätä fossiililöytöä poikkeuksellisena, korostaen fossiloituneita pehmeitä kudoksia, jotka maalaavat kokonaisen kuvan muinaisten eläinten ulkonäöstä, vangiten ulottuvuuksia, joita on vaikea kuvitella pelkästään luurangon jäänteiden kautta. Kuten Lundin yliopistosta oleva Miguel Marx osuvasti toteaa: “Tällaiset löydöt antavat meille syvällisiä oivalluksia muinaisen elämän muodosta ja toiminnasta, muovaillen ymmärrystämme evolutiivisista etenemisistä.”
Tämänkaltainen löytö vahvistaa, että Monte San Giorgion fossiilit eivät ole vain luita vaan ovat askel ajassa taaksepäin, tarjoten vertaansa vailla olevan kurkistuksen elämän monimutkaisiin käänteisiin miljoonia vuosia sitten. Science News mukaan tämä on todellakin vallankumouksellinen ajanjakso paleontologeille, jotka intohimoisesti avaavat esihistoriallisen elämän arvoituksellisia salaisuuksia.
